case 1
Tälläinen toivomus Tintin vanhemmilta on mielestäni erikoinen, koska Tintti on 2-vuotias eli hyvin pieni poika, joka tarvitsee riittävästi unta. Usein myös kiukkuisuus voi johtua väsymyksestä. Tälläisessä tilanteessa pyytäisin Tintin vanhemmilta hetken aikaa ja keskustelisin heidän kanssaan syvemmin asiasta. Pitäisikö Tintin esimerkiksi liikkua/leikkiä vapaa-ajalla enemmän, jotta hän olisi illalla väsyneempi. Tai olisiko yksi mahdollisuus, että Tintti menisi nukkumaan muiden lasten kanssa, mutta hänet herätettäisiin aikasemmin. Haluaisin myös keskustella kiukuttelusta kotona, koska tarhassa Tintti ei kiukuttele juurikaan. Kysymykseni ja asiani esittelisin kummiskin ammattitaitoisesti ja rauhallisesti, jotta vanhempien olisi myös helpompi puhua minulle asiasta sekä kertoa mielipiteensä ehdotuksistani. Vanahemmat herättävät minussa hämmennystä, koska Tintin ikäinen poika nukkuu paljon ja tulee kiukkuiseksi väsyneenä.
case 2
Kummiksi pyytäminen herättäisi paljon kysymyksiä mielessäni. Tietenkin he saavat pyytää ketä vain ja minullaon oikeus suostua tai kieltäytyä. Jos koen kummiksi liittymisen mukavana asiana, niin mikä ettei. Perhe on varmaankin kiitollinen ja yrittää näyttää sitä kyseisellä tavalla. Olisin silloin otettu ja tuntisin oloni hyväksi. Ei ole mielestäni epäammattimaista tutustua uusiin ihmisiin ensin asiakkaana ja sitten ystävänä. Toimisin ammattimaisesti ja kysyisin varmaan onko tämä nyt varmasti viisasta? Jos perheen mielestä olen sopova kummi niin sitten voin suostua.
case 3
Olisin paniikissa ja pyytäisin syvästi anteeksi. En todellakaan ollut kertonut asiaa tahalteen vaan vahingossa, varmaankin luullen, että isoäiti on tietoinen asiasta. Tilanteesta voi jutella äidin kanssa ja sopia jatkotoimista. Tämä herättää minussa myös pelästymisen tunteita, koska noin voisi tapahtua oikeastikkin helposti. Asia on pieni eikä tajua, että sellaista asiaa ei saa kertoa.
case 4
Seuraavan kerran isän tullessa hakemaan pyytäisin isää kieltämään Jereä avaamasta porttia itse. Myös kotona olisi hyvä keskustella Jeren pakoyrityksistä, jotta sitä ei tapahtuisi enää. Huomauttaisin myös isälle, ettämuut lapset ottavat jerestä mallia ja seuraavat esimerkkiä.
case 5
Toruisin jussia ja pyytäisin lopettamaan tai tulee rangaistus, esim. jäähypenkki. Kyselisin äitiltä toistuuko tätä kotona ja kuinka usein? Puhuisin äidin kanssa mistä käytös voisi johtua ja mitä voitasiin tehdä, jotta tilanne muuttuisi.
Lohduttaisin äiti ja kertoisin, että hän voi hakea johonkin lapsiterapiaan jussin kanssa tai muuta tukea samaa kokevilta ihmisiltä. Tämä herättäisi minussa ehkä sääliä ja tarvetta auttaa äitiä, sillä lapsen hoito raskasta yksin.
case 6
Vakuuttelisin äitille ja eemelille, että keksisimme varmasti muuta mieluista tekemistä. Äidin lähdettyä olisin paniikissa ja keksisin nopeasti jotain toimintaa Eemelille.
case 7
Koska lapset eivät ymmärrä kuolemaa sanoisin vanhemille Mimmin leikeistä ja pyytäisin käsittelemään asiaa kotona. Olisi töykeää kysyä suoraan onko mummo kuollut. Tapaus herättää kysyviä tunteita. Vanhempien olisi täytynyt ilmoittaa asiasta.
case 8
Se herättää hyvin pelottavia asiaoita jos lassen vanhemmat laiminlyövät häntä. Asiaan täytyy puuttua heti ja kotona asioiden on muututtava jos lassea satutetaan. Herää myöskin ajatuksia siitä, mitä on käynyt, koska ennen lasse oli puhelias ja mukava.